Työttömyyskassat tulorekisterin käyttäjiksi vuoden 2020 alusta

Työnantajat ovat ilmoittaneet tulorekisteriin työntekijöilleen maksamansa palkat vuoden 2019 alusta alkaen. Työttömyyskassat alkavat saada käyttöönsä päivärahan maksatuksessa tarvittavia palkkatietoja tulorekisterin kautta vuoden 2020 alusta lukien. Rakennuskassa alkaa käyttää tulorekisterin tietoja tammikuun 2020 aikana. Etenkin vuoden 2020 alussa on tarpeellista vielä liittää hakemukseen työnantajalta saatu palkkatodistus päivärahan määritystä varten sekä palkkalaskelmat sovitellun päivärahan maksamista varten, jotta […]

Lue lisää

Sivutoimisen yrittäjän verotuspäätös vuodelta 2018 tarvitaan kassalle

Verovuodesta 2018 lähtien jokaisella verovelvollisella on yksilöllinen verotuksen päättymispäivä, joka on merkitty vahvistettuun verotuspäätökseen. Päivärahan hakijan, jolla on tai on ollut sivutoimista yritystoimintaa (esimerkiksi maa- ja metsätalous, toiminimi tms.), tulee lähettää työttömyyskassalle kopio vuoden 2018 vahvistetusta verotuspäätöksestä selvitysosineen päivärahahakemuksensa liitteenä.  Verotuspäätös tarvitaan, vaikka verotettavaa ansiotuloa yritystoiminnasta ei olisikaan ollut. Jos yritystoiminta on päättynyt, tarvitsee kassa […]

Lue lisää